18. toukokuuta 2017

3 tikaria

Tikareita kolme paikallinen suutari teki,
se osaa tehdä sellaisia kauniita ja hienosti
huoliteltuja. Auringonvalossa kiiltävät
melkein sokaisten sitä kädessään pitävän.

Pyysin tekemään kolme. Kaksi kaunista
ja yhden ruman ja tyylittömän. Ruostutetun.

Ne kaksi kaunista laitoin kotona lasivitriiniin
esille ja muistuttamaan kuolevaisuuden kauneudesta.

Sen yhden ruman ja tyylittömän iskin keskelle
kuvaasi. Sitä ainoaa, joka oli vahingossa tietämättäni
jäänyt Ikean laatikon pohjalle. Nyt sille tuli yllättäen
hyödyllistä käyttöä.

Ruman tikarin seuraksi heitän 8 settiä tikkoja,
siis tikkataulun tikkoja.

Adjektiivit aivoista jalkateriin ja takaisin
lentävät sisälläni:

Muun muassa iloinen. Ja iloinen ja etenkin iloinen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Eksyisinpä

Toivon, että edes joskus eksyisin metsään. Että kukaan koskaan ei löytäisi minua.   Se olisi paikka, jossa olisin kotona. Se olisi paikka, j...