27. helmikuuta 2017

Algebraa

Kiellän itseni, en oikeasti ollut se.

Kierrän aivan kartan reunassa.
Kierrän aivan kartan keskellä
ja taas reunassa.

Puhun itselleni isolla kivellä,
jota ei ole merkitty karttaan.
Ratkon päässäni algebraa, 
jotta veri kiertäisi päässä.
Koska minulle on kerrottu,
se kannattaa hädässä.

Valot näen,
 vieras kaupunki. 
Mutta silti uskallan sinne,
vaikka synnyin Hyvinkäällä.

Ei Riihimäki,
tämä onkin Kerava(ni).

 

Purukumi

Puhun itselleni peilin edessä.
Sanani ovat kuin miekkoja,
jotka raapii syviä viiltoja.

Minä puhumalla pilannut olen
mahdollisuuteni kaikkeen hyvään.
Tiedät sen, koska niin tein sinulle.

 Pöydän alla makaan ja katson,
kuinka kohta hometta kasvaa
purukumit pöydän alla.

Se oli meidän juttu, muistoiksi liimattiin.
Aina kun nähtiin tai ei, purukumi.




Kissa vs. Ankka


24. helmikuuta 2017

Kurjen laulu

Kasvoillasi on suuri hymy,
olet iloinen.

Kyyneleet, joita et itkenyt,
ne on kuivaneet poskiltasi.

Yritän laulaa laulua, 
joka meidät yhdisti. Ne soinnut,
jotka silloin oli surullisia,
mutta niin kauniisti meitä kosketti.

Sen kurjen laulu. 

Sen, joka silloin lauloi 
tummanruskeassa syysillassa.


Seinän elämää


Ilta(savu)saunakäynti


21. helmikuuta 2017

Bock


Elu on siiski ilus

On se, kuitenkin.


Leivänleikkaaja

Kuulemma Viru Hotellissa oli alkuaikoina oli ammattiryhmä 
leivänleikkaaja, viroksi "leiba lõikur" muistaakseni. 

Viime vuonna Kuressaaressa eräässä ravintolassa 
leivänleikkaaja kenties oli vapaapäiväänsä viettämässä.


Who cares!


Luomu-Rääpäle

Serkkulikkani Rääpäleen paljon pienempi pikkuserkku.


Sinisilmäinen


"Englishwoman in Tallinn"


Samuli Edelmann


Kateus

Kateus tuosta hepun onnesta.

Niin monen muun ihmisen yläpuolella
elämässään on, joka päivä. 

Jos niin haluaa.
 

Luomuvankilan aita


Se sunnuntai-aamu

13.6.2005

Jolloin aloin häntä kaivata ensimmäistä kertaa.

Sateinen oli se aamu,
kun keravalainen Helsingis.

Liperi

Siis, ei se köppäänen pikkukylä.

Pohojalaane kevättesti

Varmoja kevähän merkkiä on ilimas, siks onki hyvä aika kokeella läpääsöökö Pohojalaasta kevättestiä.


  • Muuttolinnut saapuu joka kevät Suamehen, sua askarruttaa:
    1. kuinka ne osaa takaasi
    2. mitä ne susta ajatteloo
    3. onko linnuus homoja
    4. minkä ihimeen takia ne yleensä tuloo
       
  • Meet joen tai järven rannalle kattomahan ku jäät lähtöö, muistelet paikkaa mihinä piti olla sun:
    1. laituri
    2. venes
    3. rantasauna
    4. 700 rehupaalia
       
  • Vappua juhulii yleensä:
    1. ylioppilahat uus ylioppilaslakki pääs
    2. sosialistiset ylioppilahat vanha ylioppilaslakki pääs
    3. remarit ja punaporvarit koskenkorvaa pääs
    4. kommunistit kommunistiset ajatukset pääs
       
  • Parasta kevähäs on ku:
    1. ilimat lämpenöö ja kesä tuloo
    2. aurinko paistaa ja kuumottaa
    3. saa nauraa ku naapuri jää raktorilla jumihin ja sarattaa ja kiruaa kovahan äänehen
    4. saa täyttää EU-tukipaperia
       
  • Mukavin kevähinen sanonta on:
    1. mikä vappuna katolla, se pian sairaalas
    2. maalliskuu maata näyttää, ojat kuivaa kaivot täyttää
    3. puut on viälä mettäs, mutta ompa sonta kaikki navetan takana
    4. jonsei hellua helluntaina, niin ei sitte
       
  • Kevähällä kesäaikahan siirryttäes kellot siirretähän:
    1. tuvasta pihalle
    2. vasemmasta ranteesta oikiahan
    3. yks tunti johonki suuntaha kävelyvauhtia
    4. yks tunti autolla myätäpäivähän
       
  • Mukavin luannon ääni kevähällä on:
    1. linnunlaulu
    2. kolomosturpon pörinä öisellä pellolla
    3. lumiauran kolina maantiällä toukokuus
    4. naapurin lehemien pihalle pääsyn aikahan siältä kuuluva aitojen kaatumisen rytinä ja isännän tauotoon saratus: "RISTUKSEN PERKELEHEN SAATANAN SARVIPÄÄT! TOTTAJUMALAUTA MÄ TAPAN TEIRÄN JOKAHITTEN JONSEI TE SAATANAT PYSY AIROOS HELEVETTII!!!"
       
  • Tuvan klasit on paskaaset ja emäntä suunnitteloo niiren pesua, sanoo notta kova homma mutta hän on tottunu puunaamahan. Tarkoottaako se sitä notta:
    1. emäntä on reipas ja toimehentarttuva ihiminen
    2. isäntä ei pesuhommista piittaa
    3. taloos asuu ruokottoman sotkuusta väkiä
    4. isännällä ei oo kovinkaa ilimeiskäs naamavärkki
       
  • Kersat tuoo koulun kevätjuhulasta toristukset, tutkit sitä ja tuumaat:
    1. ei oo polovi poijjasta parannu
    2. tämähän näyttää hyvältä ku sen kääntää väärin päin
    3. no meirän suku onki paremminki käytännön osaajia
    4. joo ei luakalle jääminen nykyysin mikää häpiä oo
       
Ja eiku yrittämähän testiä läpi.
Ensimmääsestä vaihtoeherosta saa yhyren pisteen, toisesta kaks ja niin eres
päin. Olis hyvä saara vähintään 9 pistettä kokohon. 36 pistettä on jo palio pisteetä.
Yli 36 pistettä on jo rouppinkitestin paikka.


 Antti J. Rinne

Tomaattimies



Böndefudismaali


Kova Voima


20. helmikuuta 2017

Renny Harlin

Soitin Rennylle.

Kerroin hälle avaruuskoppakuoriaisesta,
jonka näin Talman laskettelurinteessä eilen.
Se oli tullut sinne huolimatta pienestä tihkusateesta.

Se avaruuskoppis kyseli multa, että 
"ei kai täällä aina ole tihkua  ja paria astetta plussaa?"
No, ei ole aina. Nytkin sataa lunta ja on -0,2 astetta. Siis celsiusta.

Niin. Rennylle kerroin ideastani. Että alkaisi kavereittensa kanssa 
tehdä tositeevee-sarjaa tuosta avaruuskoppakuoriaisesta.

Sille avaruuskoppikselle kun tapahtui niin kaikenlaista siellä rinteessä.
Etenkin mua nauratti aivan kauheasti, kun sillä mäen jyrkässä kohdassa
tuli sisäsuksivirhe ja se vain liukui ja liukui. 

Räpisteli ja räpisteli, kun vauhti vain kasvoi sen liukuessa selällään.
Se oli niin hauska näky, kun kuudet pienet Salomonin sukset heilui
edestakaisin ilmassa kuin hullun kapellimestarin kädet...

Heti mulla tuli mieleen, että toi heppu on aivan oikeasti hauska. 

Se ei  esittänyt yhtään mitään vaan oli oma itsensä. 
SILTI oli hauska, hauskempi kuin mikään väkinäinen Putous 
tai säälittävän pelottava Vain elämää.

Julkkisselviytyjät? 

Ei, ton avaruuskoppakuoriaisen laskettelu Talmassa,
se oli aitoa selviytymistä. Näytti siltä, että se oli aidosti 
pistänyt itsensä likoon, todella kaukana mukavuusalueeltaan.

Mutta mitä mitä Renny sanoi mulle ideastani?

"Sori, ei. Mä en kuvaa tosi-teeveetä."

Siinä kaikki lyhyesti.

Mutta oikeasti luulen, että syynä oli se, 
että Renny on kotoisin Riihimäeltä ja mä Hyvinkäältä. 

Prkl. Pitkävihaisia ovat riksulaiset. Yhä.




9. helmikuuta 2017

Kurjet

Haluaisin opettaa sinut vihaamaan.
Vihaamaan minua, kuten sinun niin pitäisi.

Kurjet olen nähnyt pois muuttavan.
Olen niiden nähnyt myös palaavan.

Lyön kovaa. Lyön käden kipeäksi.


Ilmiö


Kohta hullu

Lepään tässä sikiöasennossa, 
sillä se on juuri nyt helpointa.

Kasvoillani ei ole hymyä,
se on niin vaikea tehdä.

Viereesi jäisin istumaan,
jos niin haluaisit. 
Mutta et halua.

Sanoisin sinulle jotain kaunista, 
mutta et halua sellaista kuulla.

Teen itsestäni kohta hullun,
vielä nyt olen vain pelle.


Talvivilja ikkunalla


Päivän pohojammaa

Kissahtaa - kutistua.


Ikkunan takana puut


Seppo Sossussa

Seppo

8. helmikuuta 2017

Orja

Orja

Tai missä se on

Jokainen sielu on kaunis,
talven tai kesän sävel on kaunis.
Ja laula, jos tunnet tän onnen.
Laula siellä tai tuolla tai täällä tai missä se on.

 Haloo Helsinki! 
"Hetki on kaunis"


Mä ja kaverini


Varjomaalaus

Koko yön kuu maalasi pihalle hiljaisia
ja hyvin tummia varjoja,
jotka tunnistin koivuiksi.

Aamuun mennessä maalaus oli valmis.
Heti maalauksen kuivuttua Aurinko osti sen.

 Kunpa ensi yönä Kuu maalaisi minulle
uuden taulun. Sen ostaisin.


Ei edes hopeaa

Haistelen uutta ilmaa ruosteisella portilla.
Monen mutkan jälkeen avautuu portti
ulos kylmään viimaan.

En kanna kielelläni  kultalusikkaa, 

en edes hopeista. Pronssinenkin,
sekin oli kuulemma liian kallis antaa minulle.

Minä olen vain mato-onkija onnen.

Jo kauan sitten halkaisin itseni kahtia,
kuin pölli pystymetsästä olen nyt. 
 Lahoan, sammaloidun ja unohdun.

Joka päivä, jonka Luoja on luonut, kannan tätä kipua.

Raakoja ovat sanasi, minun sydäntäni kohtaan.
Pudotat huuliltasi sanoja, tavu tavulta alat päihtyä.
Juovuksissa olet sanoistasi.
Sanoista, joista neulot virkkeitä.
 
Ne virkkeesi viiltävät huoneen kahtia.

Vihaat ja potkit minua. 
Minusta tuntuu, haluat pois. 
Minusta tuntuu, olet jo poissa.

Kauas ovat pilvet karanneet,
niin minäkin.

Ikkuna


Betonipenis ja ympyrä