Se sisäinen kipu,
se sisäinen tuska
ja se sisäinen pelko.
Ne on minussa,
ne on olleet minussa
ja on minussa huomisesta eteenpäin.
Kuinka unohtaa tai edes sietää
tätä hetkeä?
Minä en tiedä,
Tiedän vain itseni hukuttamisen humalaan,
joka on laimennut taas huomenna ja olen oma itseni,
se minua pelottaa, siis minä.
Sisäinen pelkoni taas kohdata itseni.
Haluaisin joskus uskaltaa itkeä sohvalla,
kun olet siinä vierellä.
Haluaisin joskus sanoa, että pelkään itseäni
ja kaikkea mennyttä ja tulevaa.
Haluaisin joskus vain nukahtaa syliisi.
Tämän pienen kaupngin taivas
ei valehtele, tiedät.
En löydä sanoja.
Silmiesi katse pysäyttää minut.
Auringon lasku,
sen hetken suljen sisääni.
Riimitän elämääni,
riimitän sinut viereeni.
Näen sen silmistäsi.
Katseesi, joka minua pelottaa.
Se katseesi, joka minua kiinnostaa.
Aurinko laskee, olkoon tämä se hetki,
se paras hetki.
Hymyilet ja minä myös.
Se surullinen veisu, jonka lapsena kuulin.
Sen opin ja yhä sitä käytän,
lopun elämäni.
Nyt haluaisin sen loppuvan,
en pysty pysäyttämään.
Kuinka kauan jaksan pysäyttää aikaa,
kuinka kauan jaksan yrittää?
Yritän tästä vielä historiaa kirjoittaa,
nimesi jo kirjoitin paperiin.
Omaa nimeäni en enää muista.
Minun pieni rakkauteni,
sinä kyllä tiedät.
minulla on rikkinäiset lenkkarit,
mutta ne jaksaa yhä.
kipuja täynnä on sieluni.
ja sitä ympäröivä kaikki minussa.
heiluvat vaahteran lehdet,
tuulessa vapisevat kuin minäkin, mutta vähemmän.
ja se pelottava laulu,
joka naapurustossa lapsena itse keksittiin,
sen sanat taas kohtaa tämän hetken.
siksi tai siitä huolimatta tähän olen päätynyt.
tässä olen ollut jo kauan.
jos tänään kuolen, älä muistele pahalla.
etenkin siksi, koska en kuole tänään.
enkä huomenna.
Joskus tuntuu, että olisin kuin kuollut metafora.
Hiirenharmaa, isoksi kasvanut pikkupoika. Yhä.
Näin sen silmissäsi, kun katsoin silmiisi.
Tähdenlennot heijastui silmistäsi.
Yritän tämän hetken muistaa,
itseeni polttaa, sydämeeni.
Ja muistaa tämän hetken
niin kuin tämä nyt on.
Kun katsoit minuun,
muistan tämän hetken niin.
