Näen sen silmistäsi.
Katseesi, joka minua pelottaa.
Se katseesi, joka minua kiinnostaa.
Aurinko laskee, olkoon tämä se hetki,
se paras hetki.
Hymyilet ja minä myös.
Alitajunta valokuvaksi, alitajunta sanoiksi. Seinää päin kävelyä juoksuaskelin. Tungs!
Näen sen silmistäsi.
Katseesi, joka minua pelottaa.
Se katseesi, joka minua kiinnostaa.
Aurinko laskee, olkoon tämä se hetki,
se paras hetki.
Hymyilet ja minä myös.
Se surullinen veisu, jonka lapsena kuulin.
Sen opin ja yhä sitä käytän,
lopun elämäni.
Nyt haluaisin sen loppuvan,
en pysty pysäyttämään.
Kuinka kauan jaksan pysäyttää aikaa,
kuinka kauan jaksan yrittää?
Yritän tästä vielä historiaa kirjoittaa,
nimesi jo kirjoitin paperiin.
Omaa nimeäni en enää muista.
Minun pieni rakkauteni,
sinä kyllä tiedät.
minulla on rikkinäiset lenkkarit,
mutta ne jaksaa yhä.
kipuja täynnä on sieluni.
ja sitä ympäröivä kaikki minussa.
heiluvat vaahteran lehdet,
tuulessa vapisevat kuin minäkin, mutta vähemmän.
ja se pelottava laulu,
joka naapurustossa lapsena itse keksittiin,
sen sanat taas kohtaa tämän hetken.
siksi tai siitä huolimatta tähän olen päätynyt.
tässä olen ollut jo kauan.
jos tänään kuolen, älä muistele pahalla.
etenkin siksi, koska en kuole tänään.
enkä huomenna.
Joskus tuntuu, että olisin kuin kuollut metafora.
Hiirenharmaa, isoksi kasvanut pikkupoika. Yhä.
Näin sen silmissäsi, kun katsoin silmiisi.
Tähdenlennot heijastui silmistäsi.
Yritän tämän hetken muistaa,
itseeni polttaa, sydämeeni.
Ja muistaa tämän hetken
niin kuin tämä nyt on.
Kun katsoit minuun,
muistan tämän hetken niin.
Näen sen silmistäsi. Katseesi, joka minua pelottaa. Se katseesi, joka minua kiinnostaa. Aurinko laskee, olkoon tämä se hetki, se paras hetk...