31. maaliskuuta 2017
Nelinpelistä
H.Kontinen - nelinpelin ykköseksi
Mutta oikeastihan todelliset tennismestarit ratkotaan
routavaurioisilla asvalttikentillä, polvet ruvella.
Välillä loppuunhakattuja palloja puskista etsien,
piikkien raapiessa käsivarret verinaarmuille.
Kentillä, joissa jokainen on oman onnensa seppä,
liukastellen espanjansiruetanoihin. Syksyn kiukkuisten
hyttysten imiessä verta hikisestä niskasta.
Ja puuskainen tuuli, se heittelee palloja sinne ja tänne
salaman iskiessä läheiseen puuhun...
Siis ei wimbledoneissa, rolandgarroseissa, daviscupeissa.
30. maaliskuuta 2017
Pääni kokoinen kivi
Jos minussa olisi saumat, ne ratkoisin.
Jotta olisin ehjä, kun tulen vanhaksi.
Ei mulla ole neulaa, ei lankaa. Ei saksia,
joilla leikkaisin neulokset.
Pakko on mun kestää, että kestät minut
juuri tällaisena kuin olen.
Heitin itseäni ison pääni kokoisella kivellä
noin 44 kokoista toista jalkaa.
Ei satu.
noin 44 kokoista toista jalkaa.
Ei satu.
Kyläsi tunkio
Kaivonkannella yksinäni,
mutta en kierrätä meitä uudestaan.
Jätän sut tunkiolle kyläsi laidalle.
Jos joskus vielä palaisit sisälle pääni,
antaisin itselleni piiskaa.
Ruoskisin verille selkäni ja mieleni.
Jos sinä haluat maistaa puolukkaa,
mene itse metsään. En tule mukaasi enää.
Jos haluat tietää jotain metsän jumalista,
etsi joku muu kertomaan niistä.
Lähdin kaupungista, tänne kaivonkannelle.
Jotta yksin voisin olla. Ilman sua ja ilman
pientä kylääsi. En muista enää sen nimeä,
mutta taisi se olla jossain pohjoisempana
kuin minun ankea Keravani.
Kusin sähköaitaani
Pystytin sähköaidan,
sellaisen tehokkaamman.
sellaisen tehokkaamman.
Halusin tuntea jotain, kun kusen siihen.
Oliko myytti?
Oli.
Aita vain hienosti säkenöi ilta-auringon hämärässä,
ei sähkövirta penistäni tavoittanut.
ei sähkövirta penistäni tavoittanut.
Nyt aamulla, istun aitani varjossa.
Aurinko nousee ja valkoisen t-paitani värjää.
Valkoinen paitani onkin oranssi.
Kiven vierestä löydän kourallisen hiekkaa,
sen heitän päälleni.
Kourallisella niittyheiniä pesen kasvoni.
Enää en etsi enää sitä kultalusikkaa,
jota ilman olen jäänyt. En edes hopeista etsi.
Enkä lusikkaa, jossa olisi nimeni.
Puita kaatuu ja tanner pauhaa ympärilläni,
yllättävä myrsky, jota odotin jo kauan.
Tiedän, missä olen, vaikka kiellän nimeni,.
En häpeä itseäni, mutta niin varmuuden vuoksi.
Sinä elät siellä, missä elät. Minä tässä aitani tolpalla.
Juuri nyt tässä kotini, sydämeni kun on tässä.
En tiedä enää mistä pidät,
mistä unelmoit.
Ehkä tai ole unohtanut mitä sydämesi tahtoo.
Minä tässä odotan jonkun saapuvan.
Rollaattorivanhus yskii
Vaikka kohta on jo huhtikuu,
tämäkin yö tuntuu niin helvetin kylmältä.
Vaikka vasta huhtikuu,
tämäkin aamu niin helvetin harmaa.
Lehtipuhaltajat työntävät hiekkaa
ympäri pihaa, rollaattorivanhus yskii.
Ei näy taivasta, pilviäkään seasta partikkeleiden.
Epämääräisen lehtipuhaltajasiluetin hahmotan.
Täällä on jo aamu, mutta pölyn keskeltä
en näe sua, enkä lehdetöntä kirsikkapuuta.
Sitä, jonka alla viimeksi hymyilit.
Yleensä vituttaisi, nyt ei.
Juoksin pois partikkelipilvestä.
Kaikki paremmin kuin hyvin,
3/5 lahonneella koivunrungolla
istun ja kuulen
kuinka ympärilläni on pelottavan hiljaista.
29. maaliskuuta 2017
27. maaliskuuta 2017
24. maaliskuuta 2017
Sekakäyttöisen mielenmaalaus
"Puhtaan valkoiset joutsenet hiipivät hitaasti
ja ääneti kohti Töölönlahden rantaa.
Auringon punerrus värjää koivujen rungot,
varjot makaavat rantahiekalla hievahtamatta.
On aivan hiljaista. Tämä hetki on mielestäsi kaunis.
Elämisen arvoinen hetki sinulle.
Mutta talojen takana, sinulle aina liian kaukana,
on todellinen maailma, elämä. Ihmisiä.
Ihmisiä, joiden päivät on arkea viikonpäivästä riippumatta.
Rosoista, huonohampaista ja likaisia lenkkareita.
Mustelma silmässä, pelko eilisestä ja huomisesta."
Todellisuuden kuvien kera Villen Ei kaupallista potentiaalia -kirjasta.
Horisontti
Kohta on kevät,
ja purjeet horisonttiin ui hitaasti.
Kohta on kevät ja myötätuulessa laivat
lipuvat kohti satamaa.
Kangastukset silloin historiaa,
vastatuulet meren, historiaa.
Tummanruskeat laivat.
Meri kuin rosmariinin kukat,
väri silmäni täyttää.
Kuin lumottuna, väriä ihastelen.
Odotan laivoja.
You had the fire
Now it is time for you to close your eyes
They've seen much pain it's slowly filling your mind
Pretty as they are but now so pale
You better leave all your worries far behind
Not long ago when you had the Fire
Burning inside of you brighter than any flame
You were the one that I believed in
Keeping our hopes up high where are you now?
Where do you aim?
They've seen much pain it's slowly filling your mind
Pretty as they are but now so pale
You better leave all your worries far behind
Not long ago when you had the Fire
Burning inside of you brighter than any flame
You were the one that I believed in
Keeping our hopes up high where are you now?
Where do you aim?
Stratovarius - Dream with me
22. maaliskuuta 2017
Arpia
Vaarini aikoinaan kertoi, kun vielä kauan sitten eli,
kun olin vielä lapsi.
Että vain arvet ja muistot elävät sinussa ikuisesti.
Jos niitä on, niistä on pidettävä kiinni.
Muistot ja arvet ovat ainoat asiat,
jotka saat mukaasi hautaan.
Sille viimeiselle matkalle.
Joidenkin ego vaatii normaalia isomman arkun.
Ei mahdu isoegoisen mieli ja keho normaaliin arkkuun.
Fyysisesti kyllä kai.
Luulen mun arkkuni olevan normaalia pienempi,
mä olen niin vaatimaton, vaikka aihetta olisi
paljon paljon enempään.
Vaarini.
Joka kertoi minulle muun muassa, että
"tuska on hyvästä, tiedät eläväsi silloin".
21. maaliskuuta 2017
20. maaliskuuta 2017
14. maaliskuuta 2017
Kaksi vasaraa
Lapsena naapurin Jarkon kanssa ajettiin
muitten naapureitten nurmikkoja. Se kaikki
hikoilu ja rakot käsissämme sen takia, että
saatiin ostettua kaksi vasaraa.
Siksi, että saataisiin halkaistua kaikki ne
tuhannet kivet.
Arkeologeja oltiin me.
13. maaliskuuta 2017
12. maaliskuuta 2017
10. maaliskuuta 2017
Perunat pakoputkessa
Sanoit, että olet onnellinen.
Silloin kauan kauan sitten
niin sanoit hymy kasvoillasi.
Luulin, että kerroit minusta.
Ei se niin ollut, tajusin nopeasti.
Tajusin, vaikka et niin sanonut.
Niin "vain kävi", totesit.
Lopulta tungin kaksi isoa perunaa
Lopulta tungin kaksi isoa perunaa
syvälle sen onnesi auton pakoputkeen
ja lähdin polkemaan poljin hyvillä mielin
juna-asemalle.
juna-asemalle.
Tuskin se oranssi Ooppeli lähti käyntiin,
niin syvälle perunat työnsin.
niin syvälle perunat työnsin.
Lampaita eteisessä
Käännät kirjan sivun ja toisen,
vaikka et ole edes ajatellut niitä lukea.
Paksu kirja, se olen minä.
Paksu kirja, sinäkin olet sellainen.
Tule käymään,
eteisessä on lampaita.
Minä olen yksi niistä.
Sudenkierto
...kuinka jänikset hyökkäsi suden kimppuun.
Karhu kuorsasi vieressä, ei mitään huomannut.
Olen vain viestintuoja metsästä,
olen vain mies, hankeen uponnut.
Sivustakatsoja.
Samat jänikset, ne laulaa apokalyptista hymniä.
Kiertävät kuin sudet tuota susiparkaa.
Kuu ei enää tarkkaile, se tilaa antaa auringolle,
joka ei tänäänkään pilvien takaa tule esiin.
Jänikset katoavat, hymni hiljenee,
ensi yönä taas, joku susi menettää henkensä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
-
Lapsena naapurin Jarkon kanssa ajettiin muitten naapureitten nurmikkoja. Se kaikki hikoilu ja rakot käsissämme sen takia, että saatii...
