Fordog.
30. syyskuuta 2016
28. syyskuuta 2016
27. syyskuuta 2016
Siinä Lintumaantien ja Riisikkalantien risteyksessä bussipysäkillä
tapasin vaivaishiiren, joka käveli kainalosauvojen kanssa.
Sellaiset pienenpienenpienet kainalosauvat!
Sellaiset pienenpienenpienet kainalosauvat!
Toijalan terveyskeskuksesta oli palaamassa tuo vaivainen hiiri.
Oli kuulemma eilen tehnyt benjihypyn vehnäntähkästä.
Harrastaa sitä usein, kuulemma saa siitä sellaisen
xtreme-hiiren hyvänolontunteen kehoonsa.
Harrastaa sitä usein, kuulemma saa siitä sellaisen
xtreme-hiiren hyvänolontunteen kehoonsa.
Mutta huono juttu kävi!
Oli benjiköysi katkennut juuri ennen maanpintaa.
Siinä sitten oli vasen takajalka murtunut.
Ja nyt vaivaishiiri oli todellakin vaivainen.
Ja nyt vaivaishiiri oli todellakin vaivainen.
Melkeinpä voisi sitä kutsua nyt tuplavaivaishiireksi?
26. syyskuuta 2016
23. syyskuuta 2016
Taas istun kaivonkannella ja mietin,
että mitä miettisin.
Miettisinkö mitä kuuluu sammakkokaverilleni?
Tai naapurin-Veikon kissalle?
Siitä kun on aikaa, kun viimeksi sen näin.
Taisi olla silloin keväällä,
kun mato-onkeilin ja se heppu heppu paikalle heinikosta.
Siinä istui koko aamun, hiljaa kuin kohtelias kalaa
odottava kissa. Ja tietty annoin aamun ainoan särkeni
sille nelitassulle. Jos osaisi puhua ihmistä,
oisi varmaan kiittänyt vuolaasti.
Mutta ymmärsin siitä särjen pureskelusta ja sen jälkeisestä
huulien nuolemisesta, että "mä olen sittenkin hyvä tyyppi".
No, ainakin Veikon kissan mielestä.
22. syyskuuta 2016
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Ihminen ei ole laskujoki
Joet lopulta kaikki joskus laskevat mereen ellei meri ole täynnä. Joki jaksaa odottaa. Ihminen ei ole joki, ei jaksa odottaa, vaikka ei v...