5. lokakuuta 2024

Ihminen ei ole laskujoki

Joet lopulta kaikki joskus laskevat mereen

ellei meri ole täynnä. 

 

Joki jaksaa odottaa.


Ihminen ei ole joki,

ei jaksa odottaa,

vaikka ei virtaakaan mereen.



Kaksi pistettä ja niiden väli

Kun kaksi pistettä laittaa kartalle,

lyhin reitti on suora viiva vedettynä viivottimella.


Minulle ei ole.

En osaa kulkea suoraa viivaa.

 

Äidinisäni niin neuvoi minua, kun olin pikkupoika.

 

Vaikka olenkin punavihersokea, silti olen nähnyt

niin paljon sävyjä elämässäni.

 

Harmaa suora viiva ei ole ainoa reitti.

 

 

Lapsuuden korkein oksa

lapsuuteni lähimetsän puusta putosin äsken.

kiipesin siihen, koska lapsuudessa putosin 

sen korkeimmalta oksalta.


halusin kai todistaa itselleni 40 vuotta myöhemmin

jotain. että korkeimmalla oksalla pysyisin kuin  

lapsuudessa yritin.


en pysynyt.

en milestäni ole kömpelöitynyt

vaan tämä puu on kasvanut.

korkein oksa, liian korkealla taas ja yhä.

 

 

10. kesäkuuta 2024

Näkymä ojasta

Makaan selälläni tienvieressä ojassa.

Silti tai siksi katson tähtiä yläpuolellani.

 

Ne ei katoa, en minäkään.


18. maaliskuuta 2024

Vanhus ja joki

vanhus tiesi kuolevansa.

jos ei tänään, huomenna viimeistään.


ei kuollutkaan huomenna.

 

päivänsä joenrannassa,

hän ei kuollut vaan ison ahvenen koukkuunsa sai.

 

aamiaisella särvintä leipänsä päällä.

pitkästä aikaa.

 

 

5. maaliskuuta 2024

14. helmikuuta 2024

Ihminen ei ole laskujoki

Joet lopulta kaikki joskus laskevat mereen ellei meri ole täynnä.    Joki jaksaa odottaa. Ihminen ei ole joki, ei jaksa odottaa, vaikka ei v...