30. marraskuuta 2017
Pohojalaane horoskooppi
Pohojalaane horoskooppi(Antti J.Rinne) |
Sarvipää (23.12 - 20.1.)
Sinoot ikuune haaveelija, joka orottaa saavansa vaikka tähäret ja kuun taivahalta.Mitä vielä täs istut, mee hakemahan ne sieltä jos miäles teköö. Ai orotakko, notta joku tois
ne sullen? Justihin tuollaane saamatoon oot, orotat vaan, notta joka napsahros tuatahas nenäs etehen.
Ei kuule sellaanen vetele. Jos jotakin taharot tee itte!
Lotraaja (21.1. - 19.2.)
Kevätpuali on oikeen lotraajien aikaa. Lotraajakki kukoostaa ku naapukrannin akannaurispelto kesääsin. Lemmen asioos sen sijahan lotraajat on koko alakuvuaren meleko
pakkaasen pualella. Mutta syssymmällä törmäät yhtehe häjyhy, ni siinon vakka, kansi ja klapsahrus.
Irti ei penteleelläkään!
Sintit (20.2. - 20.3.)
Susso sitte pikkuusen flatkutehe vikaa. Ookku pahimmakki akat! Taharot pärvööttää omatja muittenki asiat siinä sivus oli kyset sitte mistä tahansa. Koita ny tukkia suuvärkkis,
tahi pese vaikka saippualla...
Pässi (21.3. - 20.4.)
Pässiillen tämä vuasi on meleko rakkaurenknapsetta. Alakuvuasi menööki Pässiillä ihimetellesmistä surraa. Kesäkorvalla alakaat kuitenki ittekki havaata, jotta vaapsahaaset ne on jokka
korvias kutitteloo. Pässit nähärän tänä vuanna pelekästään suupiälet korvis saakka.
Jästipää (21.4. - 21.5.)
Sinoot alati eheroon taharoon krätyysellä päällä, mutta eipähän tua liä sullen mitään uutta.Jästipää jukuri ku oot. Älä ny kuitenkaan vaivu epätoivohon, kyllä sä viälä kehityskelepoonen oot,
kunhan sullon vaa hyvä kouluttaja!
Pahapari (22.5. - 21.6.)
Sinoot sellaanen, joka ei taharo millänsäkkään antaa periks, vaan aivan taharot pitää pääs.Koita ny lopettaa tuallaane tyhyjänpäivääne nuhuraaminen ja ota ittiäs niskasta kii,
eihän sua tuollaasena kukaan kattele. Josset lopeta häjyylyytäs toukokuuhu mennes,
isköö rometiisi takuulla kesäkuulla.
Saksiniekka (22.6. - 23.7.)
Sinoot ikuune kihinuttaja ja siällä mihinä liikkuuki kuuluu melekoone hörötes.Sus sitä tarmua sitte riittää vaikka pikkuuse toisillenki annettavaks. Sinoot ihiminen,
joka teköö kerralla miton päätetty, mitä turhia sitä paapomahan.
Häjy (24.7. - 23.8.)
Luulet notta oot kovakin rooroo. Orotat notta kaikki menöö justihin siihen lajihin mitä orotat.Ja nuan yleensäkin elät meleko ameriikkaa. Työasias alakaa retajamahan ja sun olis aika antaa
itteles ympäri korvia, notta tuallaane loppuus.
Impi (24.8. - 23.9.)
Sinäki oot jästipään tavoon krätyysellä päällä vuaren alakupualella, notta sukulaasekki rupiavatepäälemähän, jottet oo saanu sitte viime mittumaarin. Kesää kohoren mielialas kuitenki kohenoo
ja rupiat saamahan pläsiäs pikkuuse iloosemmalle ilimehelle.
Puntari (24.9. - 23.10.)
Sinoot alati yhtä tasaasen rauhallinen, notta sivullisiakin välillä hirvittää. Sua ei sitte palijua painaonko juhula vai askaresaika. Kaikki menöö samalla raitillansa. Mitä jos koittaasit vähä rävähyttää
ja pistää lekkeripeliksi?
Sarvijaakkoo (24.10. - 22.11.)
Viäntiä sitte piisaa sarvijaakoolla. Alavariinsa hyppäät, jotta sivullisiaki hirvittää.Koita pikkuusen hirastaa tahtias, muuten saat peräpukamat ennen kesän korvaa riasakses.
Tämä koskoo erityysesti miespualisia sarvijaakkoja, joita naispeijoonit aharisteloo.
Ritsapoikaane (23.11. - 22.12.)
Sinet sitte tajua ku ihimiset vetää sua pulukassansa mihinkä kerkiää, vaan hymyylet koriastija luulet, notta kaikki on hianosti. Sokia saa olla muttei tyhymä! Hyppää ny hyvä ihiminen
rannallen kun viälä kerkiät enneku käy ryättääsesti!
Päivän pohojammaa
Paasata - heitellä klapeja.
Voi herra mun reiteni,
kuinka se miäs jaksoo paasata niitä klapia.
Paljas sydän
Paljain jaloin kävelen rannalla,
minua paleltaa.
Kohmeisin käsin piirrän tikulla
kuvioita rantahiekkaan.
minua paleltaa.
Kohmeisin käsin piirrän tikulla
kuvioita rantahiekkaan.
29. marraskuuta 2017
Paperilappu lompakossa
"Sun
kerran yössä kesäisessä näin,
siit’ asti aina liikut likelläin,
ain asut, elät, ennät mielessäin
kuin suru suloinen tai kaunis kaipuu;
vaikk’ astuit helmaan aallon heljän taas,
syvällä miss’ on linnas, synnyinmaas,
sua muistan, rakastan kuin rannan paas
veen välkettä, mi valkohiekkaan vaipuu."
siit’ asti aina liikut likelläin,
ain asut, elät, ennät mielessäin
kuin suru suloinen tai kaunis kaipuu;
vaikk’ astuit helmaan aallon heljän taas,
syvällä miss’ on linnas, synnyinmaas,
sua muistan, rakastan kuin rannan paas
veen välkettä, mi valkohiekkaan vaipuu."
Eino Leino
Päivän pohojammaa
Räpöttää - Pudotella esim. leivänmuruja lattialle.
Tuala pöyrän alla menis kyllä yks kana
nualla muruulla mitä sä sinne räpötät.
28. marraskuuta 2017
Noin 14min Jäniksen elämää
Makeasti istuu jänis sammalmättäällä. Ei ymmärrä olla peloissaan.
Metsänsä kun on kotinsa.
”Kuka olet sinä ruskea metsänkulkija?”, Jänis kuuli hiljaisen kysymyksen.Metsänsä kun on kotinsa.
”Jänis olen, nelitassuinen metsänkulkija.”
Jänis kääntyi katsomaan tuota vierasta.
”Kuka sinä olet? Näytät niin kovin erilaiselta.”
”Olen Mäyrä, eksynyt kauaksi kotoani.”
Jänis kahdella loikalla pääsi Mäyrän luokse
ja ojensi oikean etukäpälänsä ja sanoi:
ja ojensi oikean etukäpälänsä ja sanoi:
”Tervetuloa, Mäyrä. En ole koskaan nähnyt ketään sinunlaista.”
Käpälätervehtivät he siinä tovin aikaa. Jänis osoitti kohti läheistä peltoa,
jossa oli porkkanoita niin ihanissa riveissä ja vieläpä ilman harsoja.
Hymyillen he lähtivät kohti viljelyksiä.
Mäyrälläkin oli nälkä. Pellonlaidalla he pysähtyivät ja Jänis katseli ympäristöä.
Mäyrä vieressä haisteli. Uhkia ei näkynyt eikä tuoksunut. Kaverit vieläkin leveämmin hymyillen jatkoivat porkkanoiden luo.
jossa oli porkkanoita niin ihanissa riveissä ja vieläpä ilman harsoja.
Hymyillen he lähtivät kohti viljelyksiä.
Mäyrälläkin oli nälkä. Pellonlaidalla he pysähtyivät ja Jänis katseli ympäristöä.
Mäyrä vieressä haisteli. Uhkia ei näkynyt eikä tuoksunut. Kaverit vieläkin leveämmin hymyillen jatkoivat porkkanoiden luo.
Jänis tokaisi: ”Tervetuloa ravintolaani, Mäyrä.”
Kaverukset kiertelivät ympäri porkkanamaata ja hymistelivät kuin tiedemiehet.
Lopulta Mäyrä istui porkkanoiden keskelle ja veti maasta porkkanan molempiin etutassuihinsa. Jäniskin oli löytänyt mieleisensä kaksi porkkanaa.
Lopulta Mäyrä istui porkkanoiden keskelle ja veti maasta porkkanan molempiin etutassuihinsa. Jäniskin oli löytänyt mieleisensä kaksi porkkanaa.
Aurinko lopetteli työpäiväänsä, horisontin punerrus sai porkkanat hehkumaan.
Jänis katsoi Mäyrää ja tokaisi:
”Iltaisin nämä maistuu paremmalta kuin päivällä.
Loppuillasta näissä on herkullisempi väri. Huomaatko?”
Loppuillasta näissä on herkullisempi väri. Huomaatko?”
Jänis oli sattumalta kaksi päivää sitten lukenut tietosanakirjasta,
että mäyrät ovat kaikkiruokaisia. Helppo oli valita ravintola,
jossa tarjota ruokaa eksyneelle vaeltajalle.
että mäyrät ovat kaikkiruokaisia. Helppo oli valita ravintola,
jossa tarjota ruokaa eksyneelle vaeltajalle.
Nälkä oli molemmilla. Mutta yhtäkkiä syöminen keskeytyi,
koska kaukana lehtikaalipalstan takana liikkui ihminen.
koska kaukana lehtikaalipalstan takana liikkui ihminen.
”Voi ei, naapurin pienviljelijä!”, huudahti Jänis.
Molemmat porkkanoijat nousivat katsomaan. Samaan aikaan molemmat lähtivät juoksemaan pellonlaitaan. Koivun takana tarkkailivat. Kaverukset huomasivat
kuinka naapuri veti harsot porkkanoiden ja salkopapujen päälle.
Molemmat porkkanoijat nousivat katsomaan. Samaan aikaan molemmat lähtivät juoksemaan pellonlaitaan. Koivun takana tarkkailivat. Kaverukset huomasivat
kuinka naapuri veti harsot porkkanoiden ja salkopapujen päälle.
Jäniksen ja Mäyrän takaa kuului vaimea ”perkele”. Heidän luokse oli saapunut peura,
joka myös oli nälkäinen.
Se jatkoi kiroilua: ”Perkele, ei olisi pitänyt nukkua koko päivää.”
joka myös oli nälkäinen.
Se jatkoi kiroilua: ”Perkele, ei olisi pitänyt nukkua koko päivää.”
Ei ole eläinten elämä helppoa. Sanomattakin selvää, että niin kaikki kolme metsäläistä pohtivat. Miksi? Epäoikeudenmukaisia ovat ihmiset muitakin kuin vain toisiaan kohtaan.
Nuo perkeleet!
Pentti & Eino
Pentti Saarikoski kutsui ainoan todellisen
ystävänsä luokseen mökille Akaan Riisikkalaan kalastamaan. Hän tiesi Einon Leinon
pitävän kalastuksesta. Eino olikin kerran tokaissut hänelle illanvietossa, että
”olen enemmän kalamies kuin kirjamies”.
Tarpianjoki virtasi voimakkaasti
myllyn kohdalla voimakkaasti. Heti saavuttuaan Eino menikin rantaan Pentin
kanssa ja totesi: ”Tästä saamme kalaa, tiedän!”
Heti menivätkin rantaan ja
heittivät mato-onget veteen.
Koivupölleillä istuivat tovin,
kunnes Pentin ongenkoho painui veden alle. Hän veti nopeasti ongen rannalle ja…
koukussa oli iso ahven!
Koko illan auringonlaskuun asti he
kalastivat. Sitten totesivat, että kaloja on tarpeeksi. Eikä niitä enää
mahtunut ämpäriin.
Kuulemma syksyiset kalat, kuten
nämä, ovat maukkaimpia. Sen on minulle äidin-isäni kertonut. Ja hän on tai siis
oli viisas mies.
Aamuhämärän iltanuotioon Eino
sytytti koivuhaloista nuotion. Aurinko oli jo laskenut, ei enää punertaneet
koivujen rungot.
Mökistä Pentti haki leipää ja
pippuria. Samaan aikaan Eino oli jo fileoinut kalat.
Pentti Einolle sanoi: ”Sinappi oli
loppu, mutta punaviiniä on.”
Silloin Eino tiesi, että syy
kalastamiseen ei ollut kalat vaan punaviini.
Punaviiniä siemailivat ja ahvenet paistuvat
nuotiossa. Pentti joi punaviiniä reippaaseen tahtiin. Korista löytyi aina uusi
pullo, kun edellinen loppui. Eino ei pysynyt mukana. Lopulta molempien humala
oli mato-onkimiselle vaarallista.
Eino keksi yhtäkkiä, että ”tehdään
lastuja kuin Juhani!”
Tupesta veti puukon ja Pentti
jakoi vuolla lastuja. Hymyillen sanoi:
”Nyt me vuollaan lastuja jokeen
kuin se Ahon-poika.”
Eino totesi: ”Mä olen niin
humalassa, mutta luulen joen virtaavan tuonnepäin.”
Pentti sopertaen: ”Antaa
lastujemme mennä ainakin Kylmäkoskelle asti! Sev Aho, se on niin mukamas! Mä en
ymmärrä.”
Vuolivat koivupölleillään molemmat
pölleistä lastuja puukoillaan. Hymyilivät he molemmat.
23. marraskuuta 2017
Kömpelyys
Ihmisiä on monenlaisia, sellaista olen huomannut.
Joku voi olla viisas, toinen on hyvä siivoamaan,
joku on hyvä hyppäämään seipäällä. Tai vaikkapa soittamaan banjoa, jonka
äänestä en pidä. Sinfonia-orkesterin kapellimestarin Helvetti varmaan onkin
saunahetki banjo-orkesterin kanssa. Yritä siinä sitten nauttia lempeistä
löylyistä, kun 15 banjoihmistä ympärillä soittaa ja orkesterin intendentti heittää
vettä kiukaalle tiuhaan tahtiin. Etenkin jos kapellimestari ei ole koskaan ennen
käynyt saunassa.
Mutta hassuimpia ihmisiä ovat kömpelöt. Sellaiset,
jotka autoa peruuttaessa osuvat tiensivun ainoaan lyhtypylvääseen. Sellaiset,
jotka porkkanoita kuoriessa kuorivat myös peukaloa. Tai jotka kukkia
kastellessaan kompastuvat jumppapalloon, kastuu silloin kissakin. Kissathan ei
tykkää vedestä, sen kertovat emännälleen huitaisemalla tassuillaan.
Kissankynnet on terävät, huomaa emäntä silloin. Tai yksinhuoltaja-isä, jos hän
on eronnut ja lapset hälle oikeudessa määrätty.
Harva myöntää olevansa kömpelö.
Kömpelöt ihmiset ovat merkittävä kuluerä
yhteiskunnalle. Kalliiksi tulee heidän tolppien kolhimiset, lasagnen tekemisen
palovammat, nilkan vääntymiset ensilumella...
Toimistossa kömpelöt saavat kopiokoneen jumiin
juuri sinua ennen. Ota siinä sitten kopioita, kun kopiokoneen kaikki valot
vilkkuu ja paperinsyötöstä lehahtaa kärähtäneen muovin tuoksu. Taas kallis
kopiokone pitää korjata, kalliiksi se tulee.
Yksi hassu reaktio on ohjelmoituna kömpelöiden
geeneihin. Kun risteyksessä katua ylittävät ja kompastuvat hieman koholla
olevaan katukivetykseen. Salaman nopeasti vilkaisevat taakse, aivan kuin
kertoakseen meille muille, että vika oli tuossa katukivetyksessä. Ei minussa.
Moni auton käsijarru on kulunut loppuun, kun
kömpelö on viimeiset 120km ajanut käsijarru päällä. Moni naapurin aita on
hajonnut, kun kömpelö on itse kaatanut pihapuunsa. Edullisempi kuin
ammattilaisen kaatamana se siihen asti oli.
Kömpelöille voisikin perustaa aivan oma kaupunki.
Se olisi aivan tasainen, etenkin risteyksien osalta. Sen lyhtypylväät olisi
vuorattu paksuilla kuplamuovirullilla. Keittiöissä uunit olisi varustettu
kädentunnistimilla ja kimeällä sireenillä. Ei pystyisi enää saamaan palovammoja
tietämättään. Ja kaupungissa ei koskaan sataisi (ensi)lunta, koska se olisi
sellaisen puoliympyräisen kuplan sisällä.
On kömpelöistä ihmisistä hyötyäkin. Monet kömpelöt
ovat saaneet töitä sirkuksesta. Pelleiksi heitä on palkattu. Työ, jossa voi
olla täysin oma itsensä ja siitä vieläpä maksetaan.
22. marraskuuta 2017
15. marraskuuta 2017
Wuolijokisuutta
Yliopisto-maailmassa on viime vuosina ollut
meneillä monia merkittäviä tutkimuksia. Mainitakseni yksi tieteellinen
julkaisu, jonka merkittävyys korostuu tutkimustulosten sovellettavuudessa
tavallisen ihmisen arkipäivään.
Kiinnostavimpana on mainittava Outi Hupaniitun
ja Lauri Piispan mielenkiintoisen ajankohtainen julkaisu ”Hella Wuolijoki ja
neuvostoelokuva 1929-1930”, jossa kertovat uutta tietoa Hella Wuolijoen
elämästä 1920- ja 1930-lukujen vaihteessa. Piilokommunisti
oli hän kuulemma.
Kiitos Huopaniitulle ja Piispalle, että nyt
sisäistän Hella Wuolijoen ja vuosien 1929-30 neuvostoelokuvien kautta arkeni
paljon syvemmin ja kuinka Wuolijoen ja noiden vuosien neuvostoelokuvien suhde
on vaikuttanut minun ja monien muiden suomalaisten elämään. Minun elämääni jo
syntymästäni lähtien, uskon niin.
Hyödyllinen tieteellinen julkaisu? Kyllä.
Tämän julkaisun päätelmää on yllättävän helppo
soveltaa nykyaikaan ja jokapäiväiseen elämään. Ainakin minun mielestäni.
Tutkimus auttaa lyhentämään ainakin kolmasosaan Keravan Helluntaiseurakunnan
leipäjonon ja positiivista vaikutusta on todennäköisesti myös
ilmastonmuutokseen. Tosin ilmastonmuutosta ei ole, niin presidentti Trump on
mm. tv:ssä sanonut.
Myös suomalaisten diabetes 2:n ennaltaehkäisy ja
hoitaminen saanee aivan uuden, taudin kansastamme poistavan käänteen.
Tähän perustankin väitteeni, että ”Yliopistojen rahoitus turvattava
jatkossa”.
Kuinka muuten rahoituksen jatkuvuuden tarvetta
voi perustella kuin, että tulevaisuus on Hella Wuolijoen. Tai aina
wuolijokinen.
14. marraskuuta 2017
Banjo-ihmiset saunassa
Ihmisiä
on monenlaisia. Joku voi olla viisas, toinen on hyvä siivoamaan, joku on hyvä
hyppäämään seipäällä. Tai vaikkapa soittamaan banjoa, jonka äänestä en pidä.
Sinfonia-orkesterin kapellimestarin (H)helvetti varmaan onkin saunahetki
banjo-orkesterin kanssa. Yritä siinä sitten nauttia lempeistä löylyistä, kun
(15) viisitoista banjoihmistä ympärillä soittaa ja orkesterin intendentti
heittää vettä kiukaalle tiuhaan tahtiin. Etenkin jos kapellimestari ei ole
koskaan ennen käynyt saunassa.
Mutta
hassuimpia ihmisiä ovat kömpelöt. Sellaiset, jotka autoa peruuttaessa osuvat
tiensivun ainoaan lyhtypylvääseen. Sellaiset, jotka porkkanoita kuoriessa
kuorivat myös peukaloa. Tai jotka kukkia kastellessaan kompastuvat
jumppapalloon, kastuu silloin kissakin. Kissathan ei tykkää vedestä, sen
kertovat emännälleen huitaisemalla tassuillaan. Kissankynnet on terävät, huomaa
emäntä silloin. Tai yksinhuoltaja-isä, jos hän on eronnut ja lapset hälle
oikeudessa määrätty.
Harva
myöntää olevansa kömpelö.
Kömpelöt
ihmiset ovat merkittävä kuluerä yhteiskunnalle. Kalliiksi tulee heidän tolppien
kolhimiset, lasagnen tekemisen palovammat, nilkan vääntymiset ensilumella...
Toimistossa
kömpelöt saavat kopiokoneen jumiin juuri sinua ennen. Ota siinä sitten
kopioita, kun kopiokoneen kaikki valot vilkkuu ja paperinsyötöstä lehahtaa
kärähtäneen muovin tuoksu. Taas kallis kopiokone pitää korjata, kalliiksi se
tulee.
Yksi
hassu reaktio on ohjelmoituna kömpelöiden geeneihin. Kun risteyksessä katua
ylittävät ja kompastuvat hieman koholla olevaan katukivetykseen. Salaman
nopeasti vilkaisevat taakse, aivan kuin kertoakseen meille muille, että vika
oli tuossa katukivetyksessä. Ei minussa.
Moni
auton käsijarru on kulunut loppuun, kun kömpelö on viimeiset 120
kilometriä ajanut käsijarru päällä. Moni naapurin aita on hajonnut, kun
kömpelö on itse kaatanut pihapuunsa. Edullisempi kuin ammattilaisen kaatamana
se siihen asti oli.
Kömpelöille
voisikin perustaa aivan oman kaupungin. Se olisi tasainen, etenkin risteyksien
osalta. Sen lyhtypylväät olisi vuorattu paksuilla kuplamuovirullilla.
Keittiöissä uunit olisi varustettu kädentunnistimilla ja kimeällä sireenillä.
Ei pystyisi enää saamaan palovammoja tietämättään. Ja kaupungissa ei koskaan
sataisi (ensi)lunta, koska se olisi puoliympyräisen kuplan sisällä.
On
kömpelöistä ihmisistä hyötyäkin. Monet kömpelöt ovat saaneet töitä sirkuksesta.
Pelleiksi heitä on palkattu. Työ, jossa voi olla täysin oma itsensä ja siitä
vieläpä maksetaan.
11. marraskuuta 2017
Suomen kielen kiemuroita
Suomen kielessä on monen monta omituista sanaa. Vaikka Veijo
Meri on niiden alkuperiä selvitellyt, ne silti tai siksi aiheuttaa vasemmalla puolen
aivojani vipinää. Onko kaikki Veijon kertomat sittenkään kuin kertonut hän? Ei
ole, sitä mieltä olen.
Yleisesti kun luullaan, että suomen kieli olisi kehittynyt
ensikukoistukseensa (agglutinoivaksi kieleksi. Mikä hieno sana!) vasta 2000eaa.
Mutta kyllä jo neandertalin suomalainen puhui. Se tieteellisten tutkimusten mukaan puhui
aivan samoin kuin Paavo Lipponen ollessaan pääministeri. Sellaista katkonaista
murahtelua, mutta puhetta se oli. Ainakin Lipposen vaimo ymmärtäisi sen ajan
suomen alkukieltä. Miehensä murahtelua kun sietää, eivät kai muuten olisi
pysyneet naimisissa.
Mielestäni yksi hauska sana on perkele.
Se on niin suomalainen sana, varmaan top3 käytetyimpien listalla. Naisen
alapään ja saatanan jälkeen, luulen. Mutta oikeasti me olemme oppineet
kiroilemaan etenkin juhannusperkeleitä, kun eräs liettualainen reppukauppamies
eräänä kevätaamuna sattumalta osui Rutajärven rantaan. Puskasta raivasi
polkunsa rantaan ukkosmyrskyn saattelemana ja elämänsä ensimmäisen
rutajärveläisen nähtyään huusi: ”Perkúnas!” Hämmästelyn jälkeen liettualaismies
näytti taivasta ja perkúnas huusi. Ukkosen jumala, sen oppi rutajärveläinenkin
liettualaiselta. Hyvä käyttösana, kun vitutt*a. Perkeleeksi suomalaismies
käänsi sen sanan. Kiva särähdyksen tekee se äänihuuliin, juhannushumalassa
huutaa perkeleitä soutuveneen vajotessa puolivälissä soutureissua.
Mielestäni toinen suomen kielen hassu
sana on vaapsahainen. Kuulostaa sellaiselta hassulta iltamyöhäiseltä
yöperhoselta, jonka harrastus on lepatella mökin portaiden yläpuolen lamppua
ympäri. Mutta erotuksena on hieman vaappuva lentorata. Sanan alkuperä on
tylsempi: liettuan kielen vapsa. Ampiainen. Tietty ampiainen ei ole tylsä
eläimenä, pistää paljon kipeämmin kuin esimerkiksi mikä tahansa öinen perhonen.
Luulen tietäväni, vaikka en muista yöperhosen koskaan pistäneen minua
käsivarteen.
Yksi sana, josta suomen kielessä pidän,
on ”kanisteri”. Suomalaiset ja monet muut kanisterissa kantavat bensaa,
amerikkalaiset gasoliinia. Mutta kanisteri. Se on perua kreikan sanasta
kánistron, kaislakori. Eipä sillä muinaiset kreikkalaiset bensiiniä tai oliiviöljyäkään
kantaneet kotiin vaan varmaan viinirypäleitä ja halloumia. Ne kun paremmin
pysyivät kaislakorissa, kun kylän torilta kotiin palasivat. Sen sijaan
moottoriurheilupiireissä kanisterista käytetään nimeä ”jerrykannu”. Kuka lienee
tuo Jerry on…
Mieleeni tuli tuosta yksi veikeä sana ”fakiiri”.
Yleensä fakiireja pidetään kovina heppuina. Tuosta noin vain ottavat paidan
pois ja sitten makaavat piikkimatolla. Mutta oikeasti totuus on päinvastainen. Oikeasti
ovat katujen kerjäläisiä (faqir – köyhä), jotka toistaa ja toistaa pyhiä
tekstejä. Yrttiteetä välillä hörppivät ja sitten ajankuluksi kuumilla hiilillä
käppäilevät. Hymyillen kuin ruotsalaiset. Ruotsalaisenhan tunnistaa siitä, että
he saapuvat omiin hautajaisiinkin ”heheij, mina kära vänner!” hymyillen
tervehtien.
Pohojammaalla
ei kauhiasti ole noita vakiireja, ainaskaan ulkomaalaasia. Ne kun nopiasti
ajetahan pois kyliltä puukoot käres vilikkuen. Kurmoottavat nuo muukalaaset
takaasi Helsinkihin tai vähintääki Ylöjärvelle.
Suomen kieli on yllättävän
mielenkiintoinen. Etenkin kun tarkoitetaan sitä mitä sanotaan. Se on meissä
parasta. Ei tule väärinymmärryksiä.
10. marraskuuta 2017
9. marraskuuta 2017
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Ihminen ei ole laskujoki
Joet lopulta kaikki joskus laskevat mereen ellei meri ole täynnä. Joki jaksaa odottaa. Ihminen ei ole joki, ei jaksa odottaa, vaikka ei v...