Pentti Saarikoski kutsui ainoan todellisen
ystävänsä luokseen mökille Akaan Riisikkalaan kalastamaan. Hän tiesi Einon Leinon
pitävän kalastuksesta. Eino olikin kerran tokaissut hänelle illanvietossa, että
”olen enemmän kalamies kuin kirjamies”.
Tarpianjoki virtasi voimakkaasti
myllyn kohdalla voimakkaasti. Heti saavuttuaan Eino menikin rantaan Pentin
kanssa ja totesi: ”Tästä saamme kalaa, tiedän!”
Heti menivätkin rantaan ja
heittivät mato-onget veteen.
Koivupölleillä istuivat tovin,
kunnes Pentin ongenkoho painui veden alle. Hän veti nopeasti ongen rannalle ja…
koukussa oli iso ahven!
Koko illan auringonlaskuun asti he
kalastivat. Sitten totesivat, että kaloja on tarpeeksi. Eikä niitä enää
mahtunut ämpäriin.
Kuulemma syksyiset kalat, kuten
nämä, ovat maukkaimpia. Sen on minulle äidin-isäni kertonut. Ja hän on tai siis
oli viisas mies.
Aamuhämärän iltanuotioon Eino
sytytti koivuhaloista nuotion. Aurinko oli jo laskenut, ei enää punertaneet
koivujen rungot.
Mökistä Pentti haki leipää ja
pippuria. Samaan aikaan Eino oli jo fileoinut kalat.
Pentti Einolle sanoi: ”Sinappi oli
loppu, mutta punaviiniä on.”
Silloin Eino tiesi, että syy
kalastamiseen ei ollut kalat vaan punaviini.
Punaviiniä siemailivat ja ahvenet paistuvat
nuotiossa. Pentti joi punaviiniä reippaaseen tahtiin. Korista löytyi aina uusi
pullo, kun edellinen loppui. Eino ei pysynyt mukana. Lopulta molempien humala
oli mato-onkimiselle vaarallista.
Eino keksi yhtäkkiä, että ”tehdään
lastuja kuin Juhani!”
Tupesta veti puukon ja Pentti
jakoi vuolla lastuja. Hymyillen sanoi:
”Nyt me vuollaan lastuja jokeen
kuin se Ahon-poika.”
Eino totesi: ”Mä olen niin
humalassa, mutta luulen joen virtaavan tuonnepäin.”
Pentti sopertaen: ”Antaa
lastujemme mennä ainakin Kylmäkoskelle asti! Sev Aho, se on niin mukamas! Mä en
ymmärrä.”
Vuolivat koivupölleillään molemmat
pölleistä lastuja puukoillaan. Hymyilivät he molemmat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti