Ei edes hopeaa

Haistelen uutta ilmaa ruosteisella portilla.
Monen mutkan jälkeen avautuu portti

ulos kylmään viimaan.

En kanna kielelläni  kultalusikkaa, 
en edes hopeista. Pronssinenkin,
sekin oli kuulemma liian kallis antaa minulle.

Minä olen vain mato-onkija onnen.

Jo kauan sitten halkaisin itseni kahtia,

kuin pölli pystymetsästä olen nyt. 
 Lahoan, sammaloidun ja unohdun.

Joka päivä, jonka Luoja on luonut, kannan tätä kipua.

Raakoja ovat sanasi, minun sydäntäni kohtaan.

Pudotat huuliltasi sanoja, tavu tavulta alat päihtyä.

Juovuksissa olet sanoistasi.
Sanoista, joista neulot virkkeitä.
 

Ne virkkeesi viiltävät huoneen kahtia.

Vihaat ja potkit minua. 

Minusta tuntuu, haluat pois. 

Minusta tuntuu, olet jo poissa.

Kauas ovat pilvet karanneet,
niin minäkin.