Suomalainen mies, etenkin työtön tai muuten vain joutoväkinen, osaa kuulemma luontaisesti syrjäytyä. Onhan se ymmärrettävää, kun heillä on niin paljon luppoaikaa joka päivä. Mutta syrjäytymiseen on syynsä. Ei ole työttömällä rahaa, autokin pakkolunastettu ja kengänpohjassa on reikä. Etenkin syyssateessa ei ole hauska kävellä ihmisten ilmoilla, jotta näkisi muita ihmisiä.
Mutta turhaan valittavat työttömät ja muut joutoväkiset sosiaalisen elämänsä vähyyttä. Oma vika se on. Monet suomalaiset joutomiehet on tämän ymmärtäneet. He ovat tajunneet mennä sijoittamaan viimeiset rahansa kapakkaan ja paikallis-Alkon viinapulloon. Kapakasta löytyy helposti samanjoutoisia kavereita, joita sit voi ottaa kotiinsa juhlistamaan sosiaaliselämän runsautta. Sitten loppuaamuyöstä väännetään ensin hilpeässä sovussa kättä, kunnes totiseksi muuttuu se. Lopulta sitten lopullinen paremmuus ratkotaan keittiöveitsellä tai joskus rengasraudalla.
Iltapäivällä poliisi hakee toisen (sen elossa olevan joutomiehen) putkaan ja sieltä oikeustalon kautta vankilaan. Nyt sitten on hällä sosiaalista elämää moneksi vuodeksi, jopa ehkä loppuelämäksi. Eikä voi enää yhtään valittaa tuo joutoväkimies, että elämä olisi kohdellut häntä huonosti. Nyt on sosiaalista elämää hällä loppuelämäksi.
Turhaan siis kauhistelevat valtion virkamiehet ja muut päättäjät työttömien määrää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti