Pikinen etuvanne

Mun hyvän maastofillarikaverini jostain keksi kuinka alamäkifillareittemme jarrut saataisiin paljon tehokkaammiksi. Pointtina oli se, että asvalttityömaalta haettaisiin pikeä. Sitä sellaista lämmintä mustaa mitälie.

Sitten sitä hangattiin alamäkifillareittemme vanteisiin. Se alkoi tuntua mainiolta idealta sittenkin. Joskus muistaakseni koulussa fysiikan tunnille opettaja toi mukanaan sellaisen pikipalan. Sitten kertoi kuinka se on kiinteää, mutta omituisen pehmeää. Se on myös yllättävän kitkainen.

Sitä sitten siis vanteisiimme hangattiin.

Kokeilematta tehoa talsimme laskettelurinteen päälle. Lähdimme kisamaisesti samaan aikaan polkemaan alamäkeen. Se oli meillä tapana. Silloin tulee helpommin ajettua kovempaa kuin yksinään.

Kun lopulta piti jarruttaa lopussa, jarrupalani liimautuivat vanteeseen kiinni.
Samoin kaverillani.

Tietty lennettiin (kuulemma) molemmat tangon yli. Kuulemma, koska mä tajusin tapahtuneen vasta, kun joku golf-lyöjä niin kertoi. Vieressä oli golf-range, jossa hyvätuloisemmat lämmittelevät ja jotkut opettelee lyömään.

Seuraavana päivänä sit piti ostaa kaupasta uusi etuvanne ja jarrupalat.
Jarrupalat kun menivät poikki. Kysyin kaupassa takuun voimassaolosta,
mutta myyjä nauroi kuultuaan kertomukseni.