Eilen käperryin huoneen nurkkaan
pienemmäksi kuin se Eppu Normaalin piste,
taskuun rutistettu piste.
Muistelen kuinka lapsena ilman kipua
nurkkaan itseni istumaan laitoin.
Kuinka sieltä katselin ja ihmettelin
mitä huoneessa tapahtui.
Mitä näin, olin mielestäni näkymätön.
Kun kyllästyin, helposti niin kävi,
lähdin naapuriin.
Naapurin-Jarkkoa pyysin mukaani
metsään, jossa oli yhä löydettävää.
Ilman huolia siellä kuljettiin,
sellainen 6vuotiaan pilke silmäkulmassa.
Maja risuista kasattiin,
se tuulenvireessä heilui kuin hullu.
Kaatui kumoon. Me naurettiin ja
hypittiin kaatuneitten risujen päällä.
Päätettiin, että ei koskaan aikuisiksi kasveta.
Ystäväni on aikuinen.
Vaimo, auto, villakoira ja asuntovelka.
Taitaa olla myös pihalla tulpaaneja.
Mä kuuntelen nyt Herbie Hancockia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti