Hetken aikaa oli heikko hetki,
kohtasin itseni ennen peilikuvaani.
Varjona menneestä kävelin
vapisevin askelin
kohti sälekaihtimia,
jotka lopulta avasin.
Kannan tätä surua
kuin se olisi minussa aina.
Kannan tätä surua
kuin se olisi minussa huomennakin.
Tästä on hyvä jatkaa, vaikka
henkeni salpaa, keuhkoissa rahisee.
Rahisee kuin ullakolla hiiret.
Ne hiiret, jotka lisääntyy
ja jotka siellä nauraa partaansa:
"Lämmin ullakolla on."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti