Toivottavasti tämä hetki ei kestä ikuisesti,
 koska mulla on paskahätä.

Vain taivas rajana. 

Joku hemmetin viisas on noin sanonut.

Mutta just nyt, mun pitää rikkoa tämä lasikatto.

Sitten on "vain taivas rajana".

Kauppa-auto ei enää kulje edes sitä 
loppuvuosien kahta kertaa viikossa.

Polviani kolottaa ja olkapääni naksuu.
Pitkä lista muitakin vaivoja 
pään sisältö myös huomioiden.
 
Mutta virtsankarkailua ei ole.

Kuulemma en enää ole lapsi, 
vaikka siltä minusta tuntuu.

Miten tässä näin on kävi?

Keväällä rakensin linnunpöntön, 

vanhoista kierrätyslaudoista.

Kiinnitin sen yöllä kuuseen,

joka aamulla olikin mänty.

Rakennusohjeet oli liettuaksi, 

mutta ei kai se lintuja haittaa,

millä kielellä pöntön rakentaa.

Joskus kauan sitten kävin kerran Turussa.

Oliko kivaa? Ei. 

Kuin olisin katsellut kylvämättömän

nurmikon kasvamista. Kuin olisin istunut

penkillä, jota ei ole vielä kasattu vanhan

kolmostien pysähdyspaikalle. Kuin olisin 
katsonut 5.divarin fudismatsia, jossa lähinnä 
etsittiin pelin ainoaa palloa, joka lensi 
kadoksiin suomalaiseen sekametsään.
Heti pelin alussa.

Siltä se tuntui.

Oliko kivaa?. Ei. Mutta kokemus se oli.
 

Ihminen syntyy.

Elää, kunnes kuolee ja kuopataan

routivaan maahan.

Siinä välissä pelkää Jumalaa,

jos siihen uskoo.

Turkis on kuulemma "murha", 

jotkut jaksavat huudella turkishuutokaupan

etu- ja takaovilla.

Vanhoina hyvinä aikoina kauan sitten

ihmiset oli fiksumpia, turkis päällä

hautaan: Ei tullut kylmä heille kuoltua.

Tien reunalla, siinä ojan pientareella juttelin sammakon kanssa.

Se tuntui ymmärtävän mua, 
ainakin vastasi mulle aina kun jotain kysyin.

En kylläkään ymmärtänyt, mitä se vastasi.

Joten kaivoin kastematoja lapiollani. Löysin.

Mato-ongen otin esiin, kieritin siiman ja koukun esiin. Pistin madon

koukkuun. Kuulin se kiroilevan, että "perkele, tästä vanhemmat varoitti.".

Hetken aikaa tunsin itseni sadistiksi, mutta...

Nyt mato jo ui vedessä. Noin 50cm syvyydessä. 
Kovin paljon syvempi ei tämä mutainen joki olekaan.

Tässä sitten istun tämän illan, ilman saalista. Niin luulen. 
Joskus aamuyöstä saan pari pientä ahventa. 
Sitten on hyvä mieli mulla, niillä ahvenilla ei.
Niin luulen.

Myyrien käytäviin kyllästyin. Mitä niistä on hyötyä ihmiselle?

Ei. Ovat kaivuukuluissaankin pihdanneet,  
kaivaneet ihmiselle aivan liian kapeat käytävät. 

Jos omana kansana myyrät kuuluisivat EU:hun, 

tietullidirektiivejä (heidän kohdallaan käytävätulli) 
varmaan noudattaisivat prikulleen. 

Olisi nelikaistainen tietulliasema käytävän aukolla. 

Itsehallintoisina velottaisivat melkoisia summia, 

matoina ja muina maahyönteisinä. 

En pidä myyristä nyt, enkä tuolloinkaan. 

Tiedän sen jo nyt.

Kaivosta loppui vesi.

Ravistelin kylmää ja tyhjää putkea 
ainakin tunnin. Ja aivan turhaan!

Kettu talsi viereeni ja kepillä hakkasi
samaista tyhjää putkea. "Joo, tyhjä on."

Siinäpä hetki ihmeteltiin, että mitäs nyt.

Synkät pilvet yhtäkkiä ilmestyi taivaalle.
Alkoi hyvin paikallisesti sataa, ainoastaan
kaivon kohdalla satoi. Ketun kanssa kiireellä
revittiin kaivonkantta auki, ei se auennut!

Joten hyppäsimme kaivonkannelle ja suut
auki seisoimme reilun tunnin. 

Enää ei kummallakaan ole jano.
Päinvastoin.
 

Jamaikalainen Juoksusimpanssi.

Pan troglodytes subs. U.Bolticae

Kuin peiliin katsoisin, öisin.

Elvis pitää matalaa profiilia asuessaan motellissa Virgian Middleburgissa.

Mutta sen sijaan Jeesus öisin liimailee lappujaan Keravalla
bussipysäkeillä, jotta häntä ei unohdettaisi.

Maalasin seinät keltaiseksi, kaikki.

Nyt ei enää ne kaadu päälleni.

Ovesta nyt pääsen ulos, se virkistää.

Tiedät sen tunteen, kun  näet tähtitaivaan

ja pohdit kuinka kaukana ne ovat.

 

Välimatka piinaa, mutta jossain siellä olet mun,
luulen.

Tuskin odotan turhaan. Ja että välimatka suhun
repii minua sisältä, vaikka en niin sinulle etenkään
kerro.

Minulla on niin kiire ommella itseni kasaan, yhdeksi 
kappaleeksi, kunnes saavut.

 

Seinä mureni, kunnes lopulta jouduin myöntämään, 
että seinä kestää enemmän kuin pää.

Luontofilmi, jota katsoin, kertoi puiden 
mielenkiintoisesta historiasta.

Kuin kaupunki aidan takana, olen vanha.

Kuin kaupunki aidan takana, olen väsynyt.

Kuin kaupunki aidan takana, murenen

tiili tiileltä. Betoni murenee.

Muisto muistolta.