Niitä jahtaan joka päivä aamusta iltaan.
Kun nukahdan, ne jahtaa minua.
Unihalvaus on niiden vahvuus.
Se tunne, kun et pysty liikkumaan.
Se tunne, kun et pysty lyömään nyrkillä takaisin.
Tai edes jollain.
Millimetrin päähän ne hyökkää,
Läpilyönti ja kuolema, se olisi helpompaa minulle.
Mutta ei ne tapa minua.
Joka yö tuo sama pelko.
Lyö takaisin!
Se ei ole mahdollista.
Kuten elämäni, nuo menneisyyden haamut seuraa minua.
Ja nämä nykyhetken haamut,
myös ne.
Se kipu! Hieno hetki elämässäni pitkään aikaan.
Sanoin suoraan hänelle, että en pysty tarjoamaan hänen elämäänsä...
...timantteja, yksityiskonetta, sampanjaa, Teslaa, edes pientä kartanoa, Manolon kenkiä,
kuuta taivaalta, pyökkipöytää, edes aamiaista Göteborgin SK Mat & Människorissa,
jossa lapsena joskus hän kävi...
Silti vielä hän on elämässäni.
17 v. hän on ollut minun virvatuleni. Kuin Eino Leino kirjoitti:
"En ma enää aja virvatulta, onpa kädessäni onnen kulta...."
"Ain't nothing I'd rather do,
going down, party time.
My friends are gonna be there too, yeah!"
I'm on the Railway to Hell,
on the Railway to Kerava,
Railway to Hell..."
Virvatultani en enää etsi,
sylissäni kun on onneni kulta.
Metsän puut kiertää tuuli,
hänen hiuksiaan heiluttaa.
Vanha keinu heiluttaa
hymyn hänen kasvoilleen.
.jpg)
