Ankka soittaa mielen mustin koskettimin,
vahingossa valkoistakin koskettaa.
Ei kiillä nokka, ei räpylät kanna.
Huomisen kyllä jaksaa ja kaiken sen jälkeenkin,
tietysti.
Kadu ei menneisyyttään,
muistele ei kolhuja,
ne näkyy vain kehossa.
Nokka ylöspäin rutussa eteenpäin:
hymyksi ihmiset sitä sanovat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti