10. maaliskuuta 2017
9. maaliskuuta 2017
8. maaliskuuta 2017
Puunkiertoa
Tässä kuivuneen kaivon luona pohdin,
olenko kadottanut ne kolme sanaa.
Nyt lepään tässä kaivonkannella,
kaiken sen etsimisen jälkeen.
Mieleni maisemassa ainoat maamerkit
ovat jättämäni syvät arvet.
ovat jättämäni syvät arvet.
Hangessa näkyy syvät jäljet,
jotka taas jätin taakseni.
Kierrän puun ja toisen.
Kierrän metsän sen rajoja etsien.
Kartaltani olen poistunut jo kauan sitten.
Lumihiutale
Askeleeni ovat raskaat, sen huomaan.
Silti tai siksi jatkan matkaani ilman päämäärää.
Tyydyn vähään, tulevaisuutta en ajattele.
Tyydyn vähään, mutta sinä olet enemmän.
Sataa lunta kasvoilleni, kielelleni poimin hiutaleen,
paksuun hankeen teen enkelin.
Yritän sydäntäni kuunnella, mitä se tahtoo.
Se vain takoo ilman sanoja.
Kylmä kipuni mukamas ystäväni?
Huonon päivän tuttu se on.
Teen toisen ja kolmannen enkelin hankeen.
Hankisaappaat
Voisin kieltää itseni, jos tietäisin kuka olen.
Voisin nauraa itselleni, jos katsoisin peiliin.
Kaadan puita, karsin oksia, huudan perkeleitä.
Saapas jää jumiin hankeen, koska olen oma itseni.
Vaikka käteni vapisevat
en kasvojani niillä peitä.
Vaikka käteni vapisevat,
ei se kylmästä johdu.
Villasukissa etsin puita hakattavaksi,
vaikka hämärä jo kietoo metsän syleilyynsä.
Palelen, jotta ei tarvitse palella mökissä.
Palelen, jotta ei tarvitse naakojen palella.
Ne jo odottaa savupiipun lämpöä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
