29. joulukuuta 2020

Taskumatti ja rekilauluja metsässä

 Lumi, se sataa nokan päälle.

Lumi, se tunkeutuu korviin.

Lumi, se täyttää taskuni!


Sellaista pohtii Ankka ja vetää takkinsa kaulukset 

James Dean -asentoon.

Iloa hetkeksi tuovan tupakankin sytyttäisi huulilleen,

jos olisi taskussa yhtään tai jos olisi joskus aloittanut.


Eikä tässä lumimyräkässä tupakka syttyisikään.


Ei ole helppoa olla Ankka, asua metsässä.

Tämä on niitä hetkiä, kun Ankka kiroaa sekä mielessään

että  kovaan ääneen heitellen lumipalloja.


"Jänis moro!"

Pasi kääntyi ja muutamalla loikalla pompahti Ankan luokse.

Otti povitaskustaan taskumatin ja tarjosi Ankalle.

"Otas frendi huikka, lämpenet taas."


Siinä sitten lumimyräkän loppua Ankka ja Jänis

puun alla humaltuen odottelivat.

Hetken kuluttua rekilaulut raikui.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ihminen ei ole laskujoki

Joet lopulta kaikki joskus laskevat mereen ellei meri ole täynnä.    Joki jaksaa odottaa. Ihminen ei ole joki, ei jaksa odottaa, vaikka ei v...