17. heinäkuuta 2018

Valonheijastus

Linnunrata loistaa kirkkaana vyönä,
tähdet tuskin katoaa minnekään.
Ei ainakaan tänä yönä.

Rakastuimme sinä kirkkaana yönä,
se hetki ei katoa mihinkään.

Sen muistan.

Aika kuluu ja me katoamme,
muutumme mullaksi maan.
Silti ikuisesti vaellamme,
niin luulen.

Nyt valo heijastuu silmistämme,
niillä näemme sen, jonka näemme.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jotta sateeseen

Taas itseäni ruoskin jotta olisin juuri sinun arvoisesi. Jotta sateeseen sinut saisin mukaani. Loputon kauneutesi pelottaa. Haluan...