Kannan sinua läpi hiljaisen huoneen,
heikko minäkin olen,
niin itsestäni uskon, en myönnä.
Minullakin on kylmä,
mutta en myönnä.
Minuakin pelottaa,
mutta en uskalla sanoa.
Koska silloin jo kauan sitten kerroin,
olevani metsästäjä ilman pelkoa,
se metsän petojen kauhu
puiden takana väijyen.
Mutta oikeasti.
Vaikka en katso
näen enemmän kuin haluaisin.
Se hakkuuaukean yksinäisen kurjen huuto,
se kun kasaan kiviä haudalleni,
se kun sade kastelee, täyttää kuopat.
Tästä on hyvä jatkaa,
yhä
varmuuden vuoksi pelätä Jumalaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti