Kaikki alkaa kasvaa, vihertää ja viherpipertää. Metsäneläinten K-18 halut. Toukat ja muut hakevat kiireissään kesätöitä. Itsensä paljastajat voivat pukeutua kevyemmin. Helpottaa se heidän tekemisiään. Metelöi linnut ja ammuu lehmät.
"Kumppanin löytänyt koira keväällä."
Avannot (jos niitä on ollut) katoavat. Pilkkijät heikoilta jäiltä vedenvaraan uponneet.
Mitäs menivät taas kekkuloimaan kevätjäille, hölmöt!
Maken troikka kömpii Keravan Taideportaille pussikaljapussejaan raahaten. Samaan aikaan raiteilla (adessiivi tuo) lapset hoilaa kevätlorunsa loppua: "...västäräkistä vähemmän kuin peipposesta...".
Linnut tosiaan palailevat tänne Suomeen. Ulkomaalaisitta rakennetuissa lintutorneissaan, soiden reunamilla persubongarit perkeileitä huutelee "Taas laskeutui kauniiseen Suomen luontoon yksi maahanmuuttaja loisimaan!"
Aleksis Kivi on kuollut jo ajat sitten. Entäs se Orava siitä laulusta?
Onko se selvinnyt talvestaan?
"Makeasti Oravainen sammalhuoneessansa..." Harva muutes varmaan tietää sen Oravan sammalhuoneen sijainnin. Timo ainakin tietää. Tietysti myös itse kirjailija Kivi.
Kivi Keravanjoessa 8.4.2020
Sorsat lammella, niin kevättä on ne! Kuinka paljon niitä taas vitutt*a kateellisina katsella lammella vastarannan telkkiä, jotka kokosukeltelevat ja välillä iloisna nousevat vedestä muiden kokosukeltajien tapaan juosten pitkin vedenpintaa.
Anas platyrhynchos vs. Bucephala clangula
Ensimmäinen kevät ilman parasta ja ainoaa ystävääni, Ilvestä. Että minkäs eläimen seuraavaksi päättävät ampua, jotta heillä olisi yltäkyllin valkohäntäpeuroja metsästettäväksi? Niin: valkohäntäpeura Odocoileus virgianus, tuo amerikansuomalaisten lahja entiselle kotimaalleen. Melkein jänistahtiin lisääntyvät! Siis ne valkohäntäpeurat, ei ne Minnesotan suomalaisen peurakomitean jäsenet. Nyt ylläpitävät yltäkylliskantaa: nuo jalantilaiset ilon murhaajat! Ilveskaverinikin tappoivat viime helmikuussa.
Varma keväänmerkki myös on rakennustyömaiden pihatyöt.
Läpi sateisen ja tuulisen syksyn ovat rakensivat tuota lähiseudun pienkerrostaloa. Vähintään yhtä tuulinen ja sateinen oli talvikin. Nyt talo alkaa valmistua. Kesämmällä oisi mukavampi rakentaa. Sahata ja naulata. Valaa betonia, kun kuisteskin betoniauto jää jumiin helmikuun loskaan ja mutaan työmaan keskelle. Sit mudasta viidettä päivää nosturein ja vinssein taistellaan betoniauto takaisin lähikadun asvaltille. Vaivan ja monen monta isoa kukkarollista rahaa maksoi se viivästys taas. Ei järkeä ole lainkaan moisessa!
Kevät saapunut myös tenniskentälle. Aurinko on jo paistanut risukasaankin, Keravaan. Kivasti on sulaneet vähäiset nykytalven lumet. Kohta taas pääsee Savion ulkokentälle pelaamaan tennistä. Viime kesäksi uusivat kentän pinnoitteen. Se kun routi sellaisia hauskoja poikittaisrailoja kentän molemmin puolin. Uusi pinnoite myös routii hauskoja railoja, tällä kertaa pitkittäin. Ja se muurahaispesä, on sen asukit vielä hengissä!Kun aurinko on paistanut lämpimästi viikon, silloin sisiliskot kömpivät kotiraoistaan ihmisten ilmoille. Sitä lämpimien mökinportaiden ensimmäistä sisiliskoa on hauska seurata. Siinä se lämmittelee ja tankkaa itseään auringonsäteillä, talven vilpoisen horroksen jälkeen. Kunnes hetken autuus muuttuu katkeruudeksi. "Tässä mä linnun nokassa. Enpä ehtinyt paritella.", harmittelee hän.
"Lähdenpä tästä riiuulle metsään, otanpa tuosta hiukan evästä mukaan...", sanoi hiiri kaverilleen Liiterissä ja...
Keväiseen luontoon kuuluu erottamattomasti myös eläinten väliset taistelut. Viime keväänä näin, kun Väinö Räkkilä yritti vetää kastelieroa maasta nokallaan. Mato vain venyi ja venyi! Siinä meni tovi ja toinen. Ja sit useampi. Lopulta Väiski liukastui ja horjahti taaksepäin: liero pääsi pakoon! Väsynyt liero valutti itsensä kotiin, avasi oven ja istahti huojentuneena olohuoneen futonille:
"Olipa täpärällä taas! Onneksi epidermiaalisten kehonkuoppieni S-muotoiset renkaat kesti loppuun asti."
Niin, se Väiski, ei masentunut, sellaista seuraavana päivä mulle kertoili,
kuuntele vaikka: "On fiilikseni ihan okei, löysin toisen matosen illemmalla..."
Kohta onkin sitten kesä. Ja kärpäset. Ja paarmat, etenkin ne naaraspaarmat. Ne kirotut verenimijät! Moni on kanssani samaa mieltä, jos ovat he normaaleja mieleltään.
Ja liljakukot. Ja naapurin karkurikukko, se perhanan jyvätäytteinen luomuherätyskello!
Ei ihmiskorva kestä moista mekkalaa enää kauaa.
Kohta kukko juoksee kuin päätön kana. Sitä mieltä olen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti