Runojeni lippaassa
sanojeni tuhka.
Mieleni kaari kadonnut,
siks' tähän lempeään metsään
itseni kadotan.
Käännän kiven ja jokaisen,
ylpeyttäni en silti löydä
alta kivien näiden kylmien.
Liekö koskaan huomaan,
harmaampia ovat kivet.
Harmaampia kuin joista puhutaan.
Maailma kulkevi kulkuaan,
minä poika se etsin kiviä
seasta sammaleen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti